Jotain taustaa jos kiinnostaa.

Monessa liemessä oltu, lapsuudessa koettu mm. isän hylkäys, erot, isäpuoli, alkoholismi, aiheuttanut monen moista juttua elämään joita vasta tajuaa, ja jöutuu käsittelemään.

Terveys petti kunnolla 2006 josta lähtien ollut sinnittelyä, jos niin kyllä sitä ennenkin, yh ja työttömyys kovin tuttua. Jälleen menossa -jos tästä pääsisi elämään mukaan vielä- vuosi, tänään ei taas siltä näyttänyt eikä tuntunut. Vaativuus vie minulta pienetkin ilot. Masennus eri asteisena kulkee mukanani arjessa. Muina mukana ovat kilpirauhassairaus, uniapnea, lihavuus.

Eristäydyn kotiin kun en jaksa olla sosiaalinen, en jaksa roikkua puhelimessa, en olla menossa johonkin koko ajan. Vastaan jos joku soittaa, mielelläni keittelisin kahvit jos joku tulisi. Mutta sen pitäisi aina olla minun menossa ja tulossa, elän erilaista elämänvaihetta nyt. Asun yksin, ei hyvä, asun liian kalliisti yksin. Viihdynkin yksin, liian hvyin. Aika on välillä pitkä ja tylsistyn, hermostun ja ahdistun. Tekemisiin on vaikea tarttua, tekemiset ei lopu, eikä mielenkiinnonkohteet.